Koulutus
2004 – Ylioppilas Messukylän viestintälukiosta, Tampereelta. Suoritin viestintäpuolen, joka sisälsi 12 kurssia viestintäaineita.
2007 – Media-assistentti Pirkanmaan Ammattiopiston kulttuuriyksiköstä, audiovisuaalisen viestinnän koulutusohjelmasta. Opiskeluaineisiini kuuluivat mm. julkaisu-, piirto- ja kuvankäsittelyohjelmat, typografia, valokuvaus ja erilaiset kulttuuriaineet.
2011 – Medianomi Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän yksiköstä, pääaineena mediatuottaminen.
Opiskelu painottui tuotannollisten töiden ympärille; projektinhallintaa, organisointia, aikataulutusta, budjetointia, markkinointia. Lisäksi olen opiskellut esim. journalismia ja käsikirjoittamista sekä työskennellyt useissa lyhytelokuvissa ja kulttuuriprojekteissa erilaisissa työtehtävissä.
Työkokemus
2004 – Tampereen yliopiston ylioppilaslehti, Aviisi
Neljä kuukautta työharjoittelijana; tein toimittajan töitä; kirjoitin uutisjuttuja, arvosteluita, reportaaseja, henkilöjuttuja yms.
2006 – Aamulehti
Tänään-sivuilla ja Kulttuurissa kesätoimittajana, tein kaikkia toimittajan töitä monipuolisesti. Harjoitteluaikanani kokeilin myös lehden taittamista, grafiikan tekoa ja kuvankäsittelyä.
2008 – Tampereen seurakunta
Messukylän vanhalla kirkolla oppaana ja ja vahtimestarina. Vastasin kirkon tapahtumien yleisestä järjestämisestä, häistä, turisteiden opastamisesta sekä siivouksesta.
2009, 2010 – YLE
Kuvaussihteeri- ja tuotantoharjoittelijana Operaatio Hurrikaani -ohjelmassa ennakkotuotannon ja kuvausten ajan keväällä 2009. Freelance-keikkoja tuotantoassistenttina useissa Ylen lastenohjelmissa (Kupletti, Maltti ja Valtti, Galaxi, PopSis).
2009 – Bruce Springsteenin konsertti Ratinan Stadionilla / PartySan
Työskentelin viiden päivän ajan Springsteenin konsertin ennakkotuotannossa Set Co Office Person -nimikkeellä. Hoidin käytännön asioita; työaikojen kirjanpitoa, paperiasioita ym.
2010 – AC/DC:n konsertti Ratinan Stadionilla ja Sauna Open Air / PartySan
Työskentelin viikon ajan AC/DC:n konsertin ennakkotuotannossa ja konsertissa Set Co Office Personina. Hoidin käytännön asioita; työmiesten työaikojen kirjanpitoa, paperiasioita ym. Sauna Open Air -festivaaleilla työskentelin apulaisena Artist Cateringissä.
Syys–joulukuu 2010 – American–Scandinavian Foundation, New York
Työharjoittelussa Scandinavia House -nimisessä kulttuuritalossa toimivan American–Scandinavian Foundation -järjestön kulttuuri- ja tapahtumaosastolla. Autoin monipuolisesti talon kulttuuritapahtumien (näyttelyt, konsertit, elokuvat yms.) järjestämisessä, sekä tein tapahtumille graafista suunnittelua ja valokuvausta.
Muuta
Tuottajana useissa lyhytelokuvissa (esim. Sinä kuulut nyt minulle, Kasvottomat), Maj Karman livetaltioinnissa Tampereen Pakkahuoneella keväällä 2009 ja teatterissa (Tittelintuure Tampereen Ylioppilasteatterissa) sekä tuotantoassistenttina esimerkiksi musiikkivideoissa (Widescreen Mode: Serotonin, Disco Ensemble: Protector) ja kulttuuritapahtumissa (Tampere Film Festivalin iltabileet).
Monenlaisia freelance-töitä graafisena suunnittelijana (logot, yritysilmeet, personoidut lahjat) ja valokuvaajana.
Elokuvakritiikkien toimittamista Leffatykki Mediaan, Suomen Filmikamari ry:n valtuuttama freelancer.
Harrastukset
Tanssi, musiikki, keikat, elokuvat, kulttuuri, kirjoittaminen, valokuvaaminen.
ATK-taidot
Macintosh – ja Windows-ympäristöt, Microsoft Office-paketti, Adoben ohjelmat InDesign, Photoshop ja Illustrator.
Kielitaito
Äidinkieli suomi, englanti erinomainen, ruotsi kohtalainen.



Viimeisimmät kommentit