Arkisto | huhtikuu, 2012

Let’s do the time warp again!

29 Huh

Mietin tässä taannoin että vappu tulee, tarttisko tehdä jotain. Ostin pullon Ganciaa ja ajattelin litkiä sen Tonin ja jonkun leffan kanssa kolmistaan kotona, kun ei Helsingissä vissiin oikein mitään meille kivaa ohjelmaa tapahdu.

Mutta sitten oivalsin, että jos jossain pitää viettää vappua, ja jossain maailmassa on ne ihmiset keiden kanssa sitä kuuluu viettää, niin Tampereella. Tavallaan kallista veeärräillä yhdeksi illaksi bileisiin, mutta voiko joku raha maailmassa määrittää sitä minkä arvoista hyvien ystävien seura on? Ei voi! Voiko mikään olla parempaa kuin nostalgiset vappukarkelot Näsinkallioilla lukuisten kaltaisten boheemien seurassa pimenevässä yössä, Rocky Horror Picture Show sing-along ja seuraavan päivän levyraati? Ei voi! Sitä vartenhan sitä rahaa yritetään tilille haalia, että voisi vapaa-ajalla tehdä tämmöisiä tempauksia.

Tulin tästä päätöksestä niin epänormaalin loistavalle tuulelle, että huomasin jopa laittavani äsken ruokaa! Aikamoisia onnen tunteita saa Tampere aikaan.

Lautasella avokadopastaa halloumilla, lasissa reippaasti Torres Viña Esmeraldaa.

Jälkkäriksi Makuunimättöä ja Indiana Jonesia.

Ja jotta tämä olisi mahdollisimman siirrappinen postaus, kerrottakoon että avasimme juuri ensimmäistä kertaa tänä vuonna ikkunan, kas kun mereen laskeva aurinko lämmittää kämppää niin mukavasti. Ikkuna on auki, ja ulkoa kuuluu vain pirtsakka lintujen lallattelu. Ei muuta.

You invited all my friends. Good thinking!

16 Huh

Otan oikeuden siirtyä yhden postauksen verran ärsyttävän hipsteriin kännykkäkamerakuva- ja käsittelylinjalle, koska toissayönä ei ollut oikeaa kameraa mukana, mutta kuvattavaa oli.

Tässä aikuisten harjoittamassa seesteisessä työelämässä melkoinen haaste on se, että pitää leikkiä olevansa luonnostaan klo 22 nukkumaan, klo 7 ylös -kellolla toimiva normaalirytminen olento, vaikka ei todellakaan ole, ole koskaan ollut, eikä koskaan tule olemaan. Viikonloppuna vietin pitkästä aikaa sellaista kummallista yöelämää, mitä meidän yön lasten pitäisi viettääkin. Jei!

Lauantai-ilta alkoi Nosturissa noin klo 21.30. Tsekkasimme ensin Toot Tootin keikan, missä bändin vieraaksi saapui Voice of Finlandista Nosturiin tipahtanut Mikko Herranen. Heppu oli Lauri Mikkolan lisäksi toinen lempparini VoF:sta, joten oli hauska nähdä tämä erittäin symppis ja lahjakas jannu livenäkin.


Illan pääbändi oli klubikeikoilta tauolle jäävä Von Hertzen Brothers, joka osoitti jälleen ettei näille äijille Suomen livekentälle kukaan mahda oikein mitään. Niin tinkimätöntä laatua ja lahjakkuutta että huoh. Joka kerta löydän VHB:n keikoilta jotain uutta, tällä kertaa tajusin että The Willing Victim on yksi maailman kauniimpia rakkauslauluja. Meni heittämällä "jos ikinä menisin naimisiin, häissäni soisi nämä biisit"- listalle.


Tässä välissä notkuimme Nosturissa noin klo 2:een asti, minkä jälkeen talsimme Helsingin sietämättömän vittumaisessa merituulessa kotiin. Tipahdimme joskus kolmen jälkeen sänkyyn vaatteet päällä muutamaksi tunniksi, ja nousimme n. klo 6.30 uudestaan ylös. Unohdin ottaa tältä ajalta kuvia, mutta eipä näiltä tunneilta mitään jännää olisi näytettävänäkään. Avainsanat: sotkuinen kämppä, sekoileva mieli, kamala meri-ilmasto, puoli kuppi kahvia.

Noin klo 7.05 nappasimme porvareina ja erittäin tokkuraisina taksin ja köröttelimme Kino Engeliin Senaatintorin laidalle elokuviin.


Elämäni ensimmäinen Night Visions, jee! Olen monasti suunnitellut meneväni, mutta vasta yksi maailman merkittävimpiä elokuvia, The Room sai paikalle. Sen kerran kun Tommy Wiseuta saa katsoa valkokankaalta, ei ole mahdollisuus olla olematta paikalla.


Läpi yön teatterissa valvoneet kuomat olivat jo paikalla. Onnellinen Ville odotteli H-hetkeä iskuja ottaneiden lippujen kanssa nimmaroituun You're tearing me apart, Lisa! -paitaan verhoutuneena.


What a story Mark. Niin kuin oikeaoppiseen The Room -näytökseen käsittääkseni kuuluu, salissa lenteli muovilusikoita (vaikkei samoissa määrin kun suurempien näytösten lusikkamyrskyissä maailmalla), repliikkejä lausuttiin yhteen ääneen ja naurettiin vedet silmissä tälle maailman parhaalle ja pahimmalle elokuvalle. Valitettavasti I Will ei herättänyt yleisöä yhteislauluun, mutta onneksi korvasin tämän vääryyden laulamalla biisiä koko aamun kotona.


Muistolusikka Engelin kakkossalin lattialta.


Ilmasto on ihan outo nykyisin, tälläkin kertaa arska möllötti jo korkealla taivaalla kun olimme lähdössä ikimuistoisesta näytöksestä punkkiamme kohti nukkumaan. 3T:n takalasista katsottuna kadut olivat sentään vielä tyhjät.


Vaan kun hereillä ja hövelillä tuulella oltiin, päätimme painella yön päätteeksi ruokaostoksille. Tässä varjomme posettavat Valintatalon pihalla noin klo 10.05. Oikeasti meinasin ottaa kuvan Valintatalon pihalla olevasta pahvilaatikkoasunnosta, mutta en sitten kehdannutkaan kun pihalla hengailevista nisti-ihmisistä joku vissiin majoittui siinä.


Yö piti tietysti päättää kunnon aamupala-brunssilla. Tai tiedä siitä sitten mikä tämä ruokailu oli, toki painelimme nukkumaan ruokailun jälkeen. Kello raksutti suunnilleen 11 tunnin ja 35 minuutin kohdalla kun otimme vaakakoomat sohvalle.


KIITOS Von Hertzen Brothers, Toot Toot, Nosturi, aamun mukava taksikuski joka tuli nopeasti, Night Visions (ensi kerralla olen koko yön), The Room, Tommy Wiseau, suklaa-cupcaket jotka ei ollut ihan mössönä vaikka kaikki muut kaupassa oli, munakas, paahtoleipä ja Conan O’Brien Can’t Stop, joka saatteli meidät (päivä?)yöunille. Ja tietysti ennen kaikkea kaikki seuralaiset ja asianomaiset, oli superlystiä! Pian uudestaan.