Eihän tässä vierähtänyt kuin kuukausi reissusta kun jo ehdin blogaista matkapostausta! Asiaa on paljon, mutta paljon jää sanomattakin. Tässä kuitenkin tärkeimmät.

Matkakohteemme oli Langkawin saari Malesiassa. Vaikka se valikoitui määränpääksi melko spontaanisti edullisen äkkilähtötarjouksen takia, oli paikka meille yksinkertaisesti täydellinen. Tässä kuvin ja listoin muutama syy siihen miksi. (Osa kuvista meikäläisen kuvaamia, osa Tonin. Kiitti Tondeli!)

1. Eläimet
Reissun ehdottomasti upein anti ja eniten odottamani osuus oli upea luonto eläimineen. Sain joululahjaksi toivotun Maailman parhaat luontokuvat -valokuvakirjan ja sen innoittamana toivoin, että näkisimme mahdollisimman paljon erilaisia elukoita ja pääsisimme viettämään paljon aikaa yhdessä Canon välissämme. Lentävää lemuria tai suurinta mahdollista varaania (mitaltaan n. 3 metriä) ei onnistuttu näkemään, mutta muuten melko mukavasti mönkijäisiä eri lajeista ja kokoluokista tuli bongailtua.

Langkawin pääsaari koostuu pääosin koskemattomasta sademetsästä, ja koska meitin bungalow-hotelli oli meren ja metsän välissä, asuimme lähestulkoon viidakossa. Aamuisin heräsimme katolla hyppivien apinoiden mellastukseen, kymmenien trooppisten lintujen laulantaan tai sammakkojen kurnutukseen. Hotellimme pihalla tallusteli komeita varaaneita ja kipitti satoja pikkuliskoja, seinissä vilisti gekkoja, puissa erilaisia oravia ja rannalla monenlaisia rapuja, joista osa roudasi perässään kotisimpukkaansa.

Eniten muistikortille tallentui apinoita, ensinnäkin koska niitä on paljon eivätkä ne arastele ihmisten läheisyyteen tulemista, ja toisekseen koska ne on niin valokuvauksellisia ja inhimillisiä ilmeineen ja tekoineen. Vaikea keksiä mikä voisi olla söpömpää kuin silmälasilangurin oranssi vauva tai languripoikasten leikkisä kungfu-paini. Apinoista on kuitenkin pakko sanoa, että niin söpöiltä ja hassuilta kun ne pohjoismaalaisen länkkärin mielestä vaikuttavatkin, niihin kannattaa suhtautua varauksella. Ovelat ja röyhkeät epelit ihan oikeasti hyökkäävät penkomaan ihmisen selässä olevaa reppua jos yhdenkin avoimen taskun repussa näkevät tai yrittävät pölliä ostoskassin suoraan kädestä jos sitä tarpeeksi puolihuolimattomasti kantaa. Meitäkin opastettin heti matkan alussa, että bungalowin ovi on laitettava aina lukkoon, vaikka olisi itse sisällä, koska apinat osaavat avata oven ja tulevat sisälle mellastamaan jos ovi on auki.

2. Luonto
Yksi matkan upeimpia kokemuksia oli usean tunnin veneajelu mangrovemetsään, missä kuljimme pienellä veneellä jylhien mangrove-puiden välisillä jokireiteillä. Syvälle veteen kasvava ja tiheä mangrovemetsä on pääsyy siihen miksi Langkawin saari ei juuri kärsinyt vuoden 2004 tsunamistakaan. Metsäretken aikana näimme Langkawin tunnuseläinten kiljumerikotkien ja punamahaisten merikotkien ruokailuhetken, kävimme lepakkoluolassa taskulamppujen avulla tutkailemassa nukkuvia hedelmälepakoita ja tsekkasimme kummallisia kaloja pienelle lautalle rakennetulla kalafarmilla.

Ensimmäisenä reissupäivänä nousimme cable car -vaunulla Langkawin korkeimpaan kohtaan, mistä näki koko saaren ja pitkälle merelle Thaimaan saarille asti. Eräänä toisena päivänä vuokrasimme auton ja kävimme makoilemassa viidakon keskellä puoliksi kuivuneen vesiputouksen ääressä ja kävelemässä autiolla rannalla. Vaikka olen periaatteessa kaupunki-ihminen, enkä osaisi ainakaan Suomessa maalla asua, vaikea käsittää miten tällaisistä maisemista voisi olla nauttimatta. (Paitsi jos on Karl Pilkington, mutta se on asia erikseen.)

3. Lämpö
Ei varmaan tule yllätyksenä, että minähän rakastan lämpöä. Rakastan. Kesää, aurinkoa, hellettä, sitä ettei tarvi pitää sukkia (tai kenkiä) eikä pitkähihaista paitaa, ei pakata laukkua täyteen huppareita ja kaulahuiveja siltä varalta että jossain kohtaa päivää tulee kuitenkin kylmä. Noin 32 astetta mittarissa on minulle vallan luonnollinen olotila, ei astettakaan liian kuuma.

Teimme myös yhden päiväretken Thaimaan puolelle Koh Lipen pienelle paratiisisaarelle. Saarelle joka paahtoi hehkuvan kuumassa auringossa niin polttavasti, että tyhmä persuihoni poksui ilkeästi rakoille heti kun sitä vähän turkoosissa meressä lilluttelin. Onneksi uinnin jälkeen pääsimme lepäilemään varjoon ihanaan terassimaiseen baariin, missä nuokuimme patjatuoleilla baarin lattialla drinkit kädessä, samalla kun baarimikko veteli sikeitä pitkällä penkillä baaritiskillä.

4. Ruoka
Vaikka odotin malesialaisen ruuan olevan hyvää, se löi kaikki odotukset kevyesti. Eivät näemmä ole pienet trooppiset saaret ottaneet omakseen ällöttävää pikaruokakulttuuria tai eineksiä, joten söimme reissussa terveellisemmin kuin koskaan kotioloissa: vihanneksia ja hedelmiä, paljon tofua, paikallisia yrttejä ja mausteita. Ja voi mikä uskomaton nautinto on syödä joka päivä tuoretta ruokaa. Ei sitä useinkaan tule Suomessa ajateltua, että tuhansia kilometrejä matkannut purkkiananas ei ole ihan sama juttu kuin suoraan maasta nostettu sukulaisensa. Eikä meikäläisen kaltaista nuukailijaa ollenkaan haittaa se, että ruoka on myös älyttömän halpaa. Yksi parhaita ja hienoimpia syömiämme illallisia piti minun osaltani sisällään perinteisesti valmistettua malesialaista kasviskastiketta, riisiä ja poppadum-keksejä, leipäkuoreen paistettua jäätelöä ja hedelmiä sekä ruokajuomat. Pulitin koko setistä noin neljä euroa.

5. Elämäntyyli
Lieko kysymys sitten saarella asumisen eristävästä luonteesta, ilmaston kuumuudesta vai monien länkkärielämän huonojen puolien tavoittamattomana olemisesta, mutta elämä Langkawilla vaikutti kaikin puolin niin rennolta ja elämästä nauttivalta, että en ole vielä keksinyt yhtäkään syytä miksi en muuttaisi sinne joku päivä. Auringonlaskun fiilisteleminen meren rannalle pystytetyssä reggae-baarissa, livemusan soidessa taustalla, baarin tarjoama grilliruoka lautasella ja juttukaverina eräs australialainen reppureissaaja saivat miettimään, miksi sitä ei elä aina näin? Mitä muuta voi ihminen tavoitella?

Malesia-postaus on edelleen tulossa, mutta n. 1500:n kuvan läpikahlaus ja käsittely kestää hetkisen, joten ihan vielä en pääse lesoilemaan maailman ihanimmalla matkalla. Mutta ehdin myöhemminkin! Kyllä teitä ärsyttää vaikka Suomessa olisi jo kevät postauksen aikaan.

Anyhow, nopea musapostaus nyt kun niin paljon hienoa musiikkia on tullut tykö ja kevät inspiroi ihan uudella terällä tutustumaan kaikennäköiseen musisointiin.

1. Saattaa olla ensimmäinen vuosi kun äänestän Euroviisuissa. Venäjä on repäissyt loistavan vedon kaikkia kamalia seksivau-horonukkeja vastaan ja lähettänyt viisuihin parhaan maastaan ponnistavan asian. Nimittäin maatuskoja! No okei, babushkoja, mutta poteito-tomaatto. Udmurtialaiset mummot on niin sympaattisia että olen tuijottanut videota naama naantalin auringolla jo ainakin neljä kertaa, mitä ei voi sanoa mistään aiemmasta euroviisubiisistä. Mummelit havittelevat voittoa jotta voisivat rakennuttaa uuden kirkon kotikyläänsä. Aww. Ei haaveile mistään silikonitisseistä nää laulajattaret! Ja kuvitelkaa, Buranovskiye Babushki on coveroinut aiemmin udmurtiksi mm. Hotel Californian ja Yesterdayn! Hitto kun olis eeppistä nähdä mummot livenä. Kesäfestarit anyone, kuka buukkaa?

2. Kahlasin läpi Nuorgamin 365-listan viime vuoden parhaista biiseistä ja löysin sieltä roppakaupalla hyvyyksiä. Muutenkin on tullut pyörittyä erinäisillä musasivuilla siinä määrin, että nyt on kaikkea ihanaa soittolistat täynnä. Jeh! Jos meikäläisen uusia löytöjä haluaa kuulla, kokoamani Uutta ja kivaa. Namnam. -soittolista löytyy täältä. Jos ei jaksa koko listaa popittaa, suosittelen tsekkaaman ainakin Thao & Mirahin, Zola Jesuksen, Twilight Singersin, James Blaken ihanan version Joni Mitchellin A Case of Yousta sekä Tinariwenin, joka on saharalaisten tuaregie-alkuperäisasukkaiden etno/blues-bändi. Hienoa settiä.

3. Juteltiin Malesian reissulla yhdessä reggae-baarissa erään australialaisen miehen kanssa australialaisesta musiikista, ja valittelin kun sieltä ei tule koskaan mitään musiikkia Suomeen tai kunnolla edes Eurooppaan saakka, vaikka tarjontaa varmasti on. Ellei satu olemaan Gotye, joka soi tällä hetkellä joka ainoassa paikassa, mutta kuka muistaa mikä oli edellinen lähes koko länsimaailman kattava yllärihitti tuntemattomalta australialaiselta artistilta? Tai uusi-seelantilaiselta? Tietääkö joku ylipäätään uusi-seelantilaisia artisteja (jos Somebody I Used to Know:ssa feattaavaa Kimbraa tai ensisijaisesti tv:stä tunnettua Flight of the Conchordsia ei lasketa)?

Anyway, aloin Stevenin vinkistä kuunnella australialaista Triple J -radiota ja voi kuulkaa mikä löytö! Ihan kuin olisi löytänyt uuden maailman länsimaisen musiikin kentältä. Paljon periaatteessa helposti lähestyttävää, omaan makuun istuvaa ja ”modernia” musiikkia, mutta kuitenkin noin 90-prosenttisesti uusia tuttavuuksia. Tyhmästi muotoiltu lause, mutta tarkoitan siis sitä, että kanavalla kuulee todennäköisemmin indietä, progea tai pop-rockia kuin vaikkapa didgeridoota. Että on sellainen pop-musiikki-kanava youknow. Miinusta Triple J:ssa on se, että now playing -toiminto jumittaa, eikä jokaista biisiä ehdi Soundhoundata tai litteroida lyriikoiksi, jolloin moni hieno biisi jää tunnistamatta. Onneksi voi kuunnella lisää radiota ja toivoa löytävänsä biisit myöhemmin.

4. Luonnolle kiitos, kaiken elämänilon ja energian sisäänsä imevä musta aukko, elikkäs talvi, alkaa vedellä viimeisiään ja pian pääsen taas nauramaan räkäisesti arkkiviholliseni sulavalla haudalla. Ja sehän meinaa sitä että rakkaani kesä tulee kotiin! Auringon, inspiraation ja elämänhalun lisäksi kesä tuo mukanaan ruhtinaallisesti keikkoja, joten tässäpä sitä taas päätä ja rahapussia pyöritellen mietitään mihin pitäisi ainakin mennä, ja miten saan itseni monistettua samaan aikaan Stingin keikalle Kaisaniemeen ja Seinäjoelle Provinssiin, missä on ainakin nähtävä Justice, Bat for Lashes ja M83. Lisäksi Flowssa olisi Black Keys, Ane Brun, Bon Iver ja Björk, ja klubikeikoilla pitkin kevättä ja kesää vaikka mitä kivaa The Dø:sta Pariisin Kevääseen. Lisäksi mietin pitäisikö rikkoa kaikki periaatteet yleensä inhoamaani countrya vastaan ja käydä korkkaamassa Finlandia-talo-neitsyys country-keikalla? Upea Alison Krauss & Union Station olisi tarjolla heinäkuussa. Kantria/bluegrassia Finlandia-talossa, jestas. Okei, tätä keski-ikää tasapainottamaan olisi kyllä pakko lähteä johonkin Raumanmeren juhannukseenkin… No vitsi vitsi, en mää nyt sentään sinne (vai onko sellaista enää olemassakaan?)! Ei tässä niin humalahakuisia olla. Mutta Raumasta tulikin mieleeni Turku! Että Ruisrock voisi myös olla pitkästä aikaa vaihtoehto. Ja tietysti aina on Ilosaari. Siellä ei ole vielä mitään sellaista kovisartistia minkä takia olisi pakko mennä, mutta voisin mennä ihan vaan siksi että Ilosaarella on niin kivat uudet sivut ja itä-suomalaiset on lupsakoita.

5. Suomalaisessa musaskenessäkin tapahtuu kaikkea kivaa. Olen kovasti innoissani hienoista lähtökohdista syntyneestä GG Caravanista ja bändin loistavasta uudesta levystä. Eipä ole tietääkseni ennen näin kovaa kokoonpanoa koottu rasismin ja romanien oikeuksien puolustamiseksi perustetusta kampanjasta, kerrassaan huippuidea. Innoissani olen myös Pariisin Kevään uudesta levystä sekä Palefacen ja Olavi Uusivirran lähiaikoina ilmestyvistä. Tässähän kohta soi napeissa lähes yhtä paljon suomenkielistä musiikkia kuin englanninkielistä, ennenkuulumatonta!

Eipä tässä siis muuta kuin musikaalista kevättä itse kullekin säädylle.