Kaupunki joka ei nuku koskaan, tarvitsee lepoa

Sanonta siitä, että New York ei nuku koskaan, on harvinaisen totta. New York ei muutenkaan lepää tai rauhoitu, pysähdy nauttimaan auringosta, makaa sohvalla telkkaria katsomassa tai lue runoja kahvilassa. Tämä on asia, joka kaupungista näkyy ja tuntuu parhaiten, ja josta olen eniten keskustellut paikallisten kanssa, joten siitä on nyt vähän löpistävä.

Alli Haapasalon kirjoittamassa Mondon New York -kirjassa kerrotaan jo ensimmäisillä sivuilla, että perinteisesti New Yorkiin tullaan nauttimaan sen monikulttuurisesta ilmapiiristä, mutta päädytään tekemään 12-tuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa, ja joudutaan muuttamaan muutaman vuoden jälkeen muualle, kun kaupunki yksinkertaisesti polttaa asukkaansa loppuun. Niinpä.
Tämä on näkynyt jo useassa työpaikassa, sekä omassani, että monien uusien tuttavuuksien duuneissa. Taannoin tapasin viikon sisään kaksi (mitenkään toisiinsa liitymätöntä) ihmistä, jotka olivat työskennelleet New Yorkissa muutamia vuosia, ottaneet loparit työstään ja ovat muuttamassa Eurooppaan, kun omppulan tahtia ei yksinkertaisesti jaksa enää. Surullisin tapaus on ollut eräässä iltaravintelissa tapaamani 38-vuotias arkkitehtimies, joka kertoi tekevänsä töitä vähintään 12 tuntia päivässä, kuutena päivänä viikossa, joka ainoa viikko. Koska mies työskentelee freelancerinä, mitään lomia hän ei pidä koskaan (firmoissa lomia kertyy huikeat kaksi viikkoa vuodessa). Heppu kertoi, ettei ole deittaillut aikoihin, ja on täysin luopunut kaikista perheenperustamishaaveista yms., koska ei ole aikaa edes tavata ketään, puhumattakaan seurustelusta. Kysyin mieheltä onko hän onnellinen ja onko raha sen kaiken arvoista. Mies vastasi newyorkilaisen rehellisesti; ”En tienaa lähellekään sitä mitä tällä tahdilla pitäisi, enkä ole oikeastaan onnellinen näin. En vaan osaa tehdä enää mitään muutakaan kuin töitä.”

Myönnän itse ajautuneeni enemmän tai vähemmän nykiläiseen tahtiin, pitkälti johtuen myös rajallisesta ajastani täällä. Pakko mennä, tehdä, nähdä, kokea, tutustua uusiin ihmisiin, käydä uusissa paikoissa, kokeilla uusia juttuja, nähdä uusia keikkoja, pakkopakkopakko! Jos vaadin itseltäni normaalistikin paljon, Nykissä vaadin pitkälti liikaa. Tästä johtuen olen paikoittain ollut aikamoisen poikki, mutta olen sen avoimesti täkäläisille myöntänytkin. Juttelin asiasta työkaverini kanssa, joka oli äärimmäisen iloinen kun sanoin, että New Yorkin hektisyys on onnistunut paikoittain väsyttämään meikäläisen. Hän totesi asiaan ”Mahtavaa että sanot noin! Kaikki nykiläisetkin ovat väsyneitä, mutta ei kukaan uskalla myöntää sitä. ” Totesin keskustelussa myös, että newyorkilaiset ovat väsyneitä, koska haluavat tehdä koko ajan kaiken, suomalaiset ovat tähän aikaan vuodesta väsyneitä, koska heillä ei ole kaamoksessa energiaa tehdä mitään. Juttukaverin kommentti asiaan oli ”Kuulostaa ihanalta! Olla väsynyt tekemättä mitään.”

Olen käynyt pitkiä keskusteluja myös suomalaisesta saunakulttuurista, joka tuntuu aiheuttavan aika paljon hämmennystä täkäläisissä. Yleisin kysymys on ”Mitä siellä tehdään?”. Perinteisen löylyttelyn lisäksi kerron aina, että sauna on suomalaiselle myös tärkeä henkinen paikka, siellä voi jutella syvällisiä saunakaverin kanssa (tähän väliin kerron tietysti mahtavasta Miesten vuorosta) tai istua vaan yksin ajattelemassa maailman menoa. Myös tämä on herättänyt suurta ihastusta monissa. Useampi on jo kommentoinut, että kuulostaa ihanalta, mutta niin absurdilta; ei New Yorkissa kukaan istu alas ajattelemaan. Jos haluaa ajatella, pitää mennä pois kaupungista. Erilaisia kirjoitustöitä tekevä juttukaverini kertoi, että jos hän haluaa rauhaa ja tilaa kirjoittaa, hän lähtee junalla Upstaten alueelle, eli New Yorkin osavaltion yläosan pikkukaupunkeihin, vapaasti suomennettuna maaseudulle. Vasta siellä on tilaa ajatuksille.

Hektisyydestä kertoo myös europpalaishenkisen kahvilakulttuurin puute. Olen yrittänyt etsiä esimerkiksi tampereen Telakka- tai Café Europa -tyyppistä kahvilaa New Yorkista; mukavaa, sympaattista paikkaa missä voisi istua kaikessa rauhassa juomassa teetä ja lukemassa kirjaa, mutta ei niitä oikein ole. Kahvit Manhattanilla ostetaan kahvilakulttuurin Mäkkäristä, eli Starbucksista, mutta harva niitä jää kahvilaan litkimään. Kaikki myydään valmiiksi pahvimukeihin, sumpit juodaan kadulla kun hölkätään kiireisenä seuraavaan paikkaan missä pitäisi olla jo. Olen kysynyt muistaakseni kolmelta paikalliselta, tietäisikö hän mukavaa kahvilaa, missä voisi vaikka juoda teetä ja lukea. Jokainen heistä on vastannut ”Ei New Yorkissa istuta alas juomaan teetä ja lukemaan kirjaa.” Sympaattisia ja rauhallisen oloisia baareja kyllä piisaa, mutta jos sellaiseen menen tuntikausiksi lukemaan teekupin äärelle, minua tullaan kuulemma pitämään vähän outona. Olen myös törmännyt baareihin joissa ei myydä esimerkiksi kahvia tai kaakaota ollenkaan.

Viime viikolla julkaistiin tutkimus, jonka mukaan New York on USA:n stressaavin kaupunki, mikä on epäilemättä totta. Ironista sinänsä, että pari viikkoa sitten julkaistiin vuosittain tehtävä tutkimus, jonka mukaan newyorkilaiset rakastavat tänäkin vuonna kotikaupunkiaan syvästi ja tuntevat suurta kotiseutuylpeyttä. Epäilemättä totta sekin. New York on täysin omaa luokkaansa. Kaupunki, jota kohtaan tunnetaan intensiivisen syvää rakkautta, mutta joka polttaa loppuun. Senkään jälkeen sitä ei voi kuin rakastaa.