Musiikkia, ruokaa, venäläisiä mummoja, perussettiä.

Huoh, mikä viikko! Takana on toistaiseksi Nykin elon tapahtumarikkain viikko, joskin muutaman tunnin päästä alkava uusi viikko tulee olemaan vieläkin vauhdikkaampi. Kerrataan nyt kuitenkin vielä tämän viikon kohokohtia.

Keskiviikkona suuntasin töistä suoraan maailman isoimpaan kauppaan (niin ainakin itse väittävät) Macy’sille. Tosin melko vastahakoisesti, koska en pidä ostareista enkä tavarataloista enkä supermarketeista. Jotenkin se massakulutushysteria ja totaalisen överiksi vedetty kaiken ylitarjonta on niin sielutonta, että kaikki tavaratkin kyseisissä laitoksissa tuntuvat rumilta ja tyhjiltä… Oh well, se siitä avautumisesta, en suinkaan mennyt Macy’sille ostoksille! Menin tsekkaamaan Atomic Tom -nimisen bändin keikan, joka on noussut nopeasti julkisuuteen metrossa soitetulla youtube-hitillään (hieno video, tsekatkaa!). Macy’sillä oli jonkun miesten sporttivaatemalliston avajaiset, minkä yhteydessä bändi esiintyi. Enpä paljon kamalampaa ja epäkiitollisempaa paikkaa keikalle voi kuvitella kuin juppikaupan käytävä kauluspaitojen ja shortsien välissä, mutta hienosti bändi hoiti homman kotiin!

Macy’silta ajelin (taas) Brooklyniin, tällä kertaa illalliselle. Olen tällä(kin) viikolla päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin, mikä on ehdottomasti parasta ulkomailla yksin reissaamisessa. Kävin syömässä kaverini Lisan ja etelä-afrikkalaisen Rettin kanssa Sea-ravintolassa Williamsburgissa. Jaoimme porukalla ajatuksia suomalaisuudesta, itävaltalaisuudesta, afrikkalaisuudesta, New Yorkista, maailmasta, elämästä ja hyvästä ruuasta. Retti on kotimaassaan töissä tv:ssä mm. juontaja-toimittajana, ja on juuri perustanut oman tuotantoyhtiön, joka alkaa kuvata ensimmäistä sarjaansa loppuvuodesta. Vallan mahtava ilta; jättimäinen lautasellinen tofua thaimaalaisittain (naaaaam) ja jälkkäriksi mojitoja ja tiramisua jo loistavaksi todetussa Surf Barissa (tietysti myös Williamsburgissa).

Torstaina puolestaan tapasin Jessican, newyorkilaisen kuvaajaopiskelijan. Jessiin tutustuin Nolan kautta, johon taas tutustuin ekalla viikollani täällä Couch Surfingin kautta. Istuimme iltaa Jessin ja Jessin kämppisten kanssa Lower East Sidella nauttimassa halvoista drinkeistä. Jälleen kerran saman alan ihmisiä liikenteessä, oli todella mielenkiintoista kuulla millaista elokuva-alan opiskelu Nykissä on ja mitä täällä leffakuvauksissa tapahtuu (Jess oli juuri ollut mukana indie-leffan kuvauksissa Long Islandilla). Sain kertoa erittäin kiinnostuneelle Jessille suunnilleen kaiken mitä tiedän Suomesta, ja vähän päälle. Ja alan muuten kohta periä palkkaa joltain Suomen matkailun edistämistaholta, sen verran on porukkaa tulossa täältä sinnepäin ensi kesänä. Talvesta ei ole moni innostunut, mutta myönnän etten sitä osaa kovin mairittelevasti mainostaakaan… (kylmää ja pimeää, right?)

Perjantaina polkaisin viikonlopun käyntiin (yllättäen) Williamsburgissa, minne matkasin työkaverini Kylen ja Lisan kanssa indie-keikkapläjäyksestä nauttimaan. Täällä on ollut tällä viikolla CMJ-festivaali, ns. paikallinen Musiikki & Media. Koko kaupunki on neljä päivää putkeen täynnä keikkoja, joita soitetaan aamusta iltaan kaikissa mahdollisissa kuppiloissa. Festari on käytännössä showcase-tapahtuma; pienemmät, signaamattomat bändit pistävät parastaan alan ihmisille, ja toivon mukaan saavat laittaa festarin jälkeen nimiä papereihin. Williamsburgissa keikkoja oli perjantai-iltana ihan rehellisesti n. 10-20 metrin välein, jossain kohtaa katua saattoi kuullaa livemusaa neljästä eri baarista. Ettäkö parasta! Vähänkö sellainen kaupunki olisi mun tuleva kotikaupunki, missä livemusa soi koko ajan ympärillä vähintään joka toisen oven takana. Päädyimme kuitenkin osittain työn puolesta Public Assembly -baariin, missä esiintyi pohjoismaisia artisteja. Illan aikana tsekkasin norjalaisen Marit Larsenin, norjalaisen Susanne Sundførdin, tanskalaisen Oh Landin ja amerikkalaiset Morning Teleportationin ja Snowdenin. Isoimmat papukaijamerkit tällä kertaa mahtavalle Morning Teleportationille, joka osoitti että menevä, värikäs ja hypyttävä hippiprogerokki elää ja voi hyvin jenkkilässä! Isot kädet myös Susanne Sundførdille ja naisen koko Brooklynin täyttävälle äänelle.

Lauantaina oli päivä uus, ja taas oli mentävä! Ei tänne ole tultu lepäilemään. Tällä kertaa otimme Lisan ja sveitsiläisen Siljan kanssa metron allemme ja ajelimme pitkän matkan merenrantaan Coney Islandille. Moni on sanonut, että Coney Islandilla on jotenkin outo ja maaginen tunnelma, ja sehän oli juurikin sitä. Tunnelma rannassa on todellakin äärimmäisen ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja inspiroiva. Coney Island on vähän kuin Yyteri, mutta sen ovat valloittaneet lähinnä venäläiset eläkeläiset, jotka ovat tulleet tänne nimenomaan lepäilemään. Samaten kuin New Yorkin tunnetuin maamerkki Times Square, myös Coney Island on tuttu näky monista leffoista. Rantabulevardi missä myydään värikästä surffikrääsää, pitkä laituri meren yllä, käsi kädessä kävelevät pariskunnat, leijoja lennättävät lapset, merituuli ja auringonlasku, ja tietysti Coney Islandin legendaarinen huvipuisto. Puisto, joka on viettänyt parhaita päiviään 70-luvulla, ei ehkä houkuttele pienillä laitteillaan, mutta samaan aikaan sekä sympaattisella että aavemaisella tunnelmaan sitäkin enemmän. Päivän teki täydelliseksi bulevardilla jamittelevat vanhat herrat, jotka tiluttivat kaikessa rauhassa kymmenen minuutin blues-sooloja ihmisten nauttiessa elämästä ja eväistä. Siinä missä Manhattan on kiihkeä, kiireinen ja hektinen, Coney Island on tyyni, verkkainen ja nauttiva. Ehkäpä eläkeläiset ovat löytäneet oman satamansa sieltä juuri siksi, että siellä ei kenelläkään ole kiire minnekään. Mutta koska itsellä ikää on mittarissa vielä reippaasti alle viidenkympin, emme jääneet illaksi rannikolle, vaan ajelimme takaisin hektiselle Manhattanille. Lauantai-illan ohjelmassa oli CMJ:n Swedish showcase, mitä menin myös katsomaan työn puolesta. Valitettavasti Ruotsi ei vakuuttanut tällä kertaa oikein ollenkaan, ja loppupeleissä katsoin vain kaksi keikkaa kolmesta. Ensimmäisenä esiintynyt Raymond & Maria oli aivan liian tyhjäpäistä happyhappyjoyjoy-lallatusta meikäläiselle, ja toisena esiintynyt Moto boy kärsi ikävistä ääniongelmista. Moto boy on vakuuttanut meikäläisen muutamalla biisillään, ja on parhaina päivinään verrattavissa jopa sellaisiin suuruuksiin kuin Jeff Buckley ja Rufus Wainwright. Mutta lauantaina miekkonen oli ilmeisesti kipeä, eikä normaalisti karvat nostattavan upeista ylärekisterin äänistä tullut mitään. Heppu naureskeli itsekin, että yleensä kuulostaa kastroidulta enkeliltä, mutta tänään kolmepalliselta Lou Reediltä.

Kuten tämän kilometribloggauksen alussa todettu, tapahtumarikas viikko siis ollut. Ei oikein sanat riitä kertomaan kuinka opettavaista ja kehittävää on tavata ihmisiä ympäri maailmaa, ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia kaikesta maan ja taivaan välillä. Suosittelen jonkinlaista irtiottoa omasta arjesta ihan jokaiselle, tässä oppii niin paljon itsestään, ihmisyydestä ja elämisestä, ettei voi kun viikon päätteeksi sängynpohjalta blogatessa ihmetellä, että olipas taas viikko. Ja se on muuten aika hienoa se.

Atomic Tom

Yeah!

Sponsored by...

Tavarataloissa voisi aina olla tällainen meininki.

Retti, Lisa ja minä Seassa.

Jälkkärit Surf Barissa.

Mojito, nammmm.

Hippibändillä hippitaustat!

Enpä ole ennen nähnyt ilmapalloille näin luovaa käyttöä kuin Oh Landilla.

Coney Islandin katumuusikot.

Silja ja Lisa Coney Islandilla.

Idylliselle Coney Islandilla ei Manhattanin melske kuulu.

Ei se perinteisin newyorkilainen näkymä.

Rantabulevardin oudot huvitukset. Tuolla sai oikeasti ampua pihalla juoksentelevaa heppua paintball-pyssyllä...

Rannan oudot huvitukset. Palmut on muovia ja "leijat" piruja.

Myös Coney Islandin inasen vinksahtanut ilmapiiri on loistava paikka hääkuvaukselle. Tässä seurue pakkautuu maailmanpyörän alikulkutunneliin.

Niinpä. New York ♥